Kotka-Nordkapp-Kotka, 8-12.2005
The End
Eilena siis tultiin kotio. Samanlaista tykitysta se oli Kemista Kotkaan niikuin kaikki muutkin etapit, maisemat vaan oli aika tylsia, reissuvasymyskin painoi jo sen verran etta ihan hirveasti ei jaksettu juhlia enaa mitaan. Muutama kohokohta matkaan toki taas mahtui. Jossain Muoniossa tai missa katottiin etta oli kyltti Ruotsiin, ja siina meni silta joen yli. Ponkaistiin sitten joen toiselle puolelle ottamaan kuva Sverige kyltista, heitettiin U kaannos ja jatkettiin matkaa. Toinen kohokohta oli kun Lauri rohkeasti lahti pitkalla tasamaan suoralla ohittamaan Rattisitikkaa. No, kylla siinakin varmaan kilometri meni ennenkun siita ohi paastiin, mutta paastiin kuitenkin. Mutta ei siina viela kaikki. Riemu alkoi siita kun tuon ohituksen jalkeen alkoi loiva ylamaki eika me enaa paastykaan karkuun silta rattarilta :-)
Autosta on sen verran alakierrosvaanto kadonnut etta sammutin sen sitten tuossa viimemetreilla viela liikennevaloihin ja jouduin siina viisi-kymmenen minuuttia oottelemaan etta se jaahtyi ja paasin viimisen 10 kilsaa heittamaan. Rengashuoletkaan eivat painaneet viimisella valimatkalla vaikka ne vahan arveluttivatkin, samaten sadekelin ominaisuudet riittivat reissun ainoan sadepaivan tarpeisiin.
Jyvaskylassa vahan sekoiltiin kun kaannyttiin liian innokkaasti eraan opasteen mukaan ja sitten oltiinkin vahan missa sattuu.
Kirjailen viela jonkunlaisen yhteenvedon jahka kerkian. Vaikka eikai naa jorinat enaa ketaan kiinnostakaan taman jalkeen :-)
Wanha!!!1
Kotona ollaan. Koodailen vahan juttuja illan mittaan.
Asuntomessuille
Ai niin.
Kun tultiin t�h�n hotelliin tsekinniin niin muija siina tutki papereitaan ja aateekootaan, meni tosi holmon nakoseks, katto meit ja kysy tosi omg aanensavyyn et 'oottekstyo menos muka asuntomessuille?!?!1+'
Ku Lauri oli varannu jonku asuntomessumajotuspaketti nimisen majotussysteemin taalta. En sitte tiie miksei myo oltais sen nakosia et ollaa menos sinne. Ehka rinkka, reppu ja kassi plus 9 tunnissa nuutunu olemuksemme eipailytti sita :-D
Lupasin kyl menna jos se tulee siit onnelliseks, mut ei tainnu olla vaikutusta :-)
Huomenna asuntomessuille
Nyt my� ollaa Kemiss�, 2584 kilsaa takana.
Sielta majotuksesta tanne oli kai jotain 630 kilsaa, ja piti ajoaikojen mukaan olla tosi vittumaista ja hidasta tieta, mutta ei meilla paljon sen kauempaa menny kuin vastaavalla matkalla missa tahansa muuallakin. Karasjoen ja Kautokeinon vali oli sellaista Onkamaantien luokkaa oleva kunnon ja leveyden puolesta, mutta kylla siellakin paasi.
Ylitorniossa kaytiin taas laskilla ja sielta ei ollutkaan tanne kuin pieni heitto enaa. Huoltoasema ja taustamusiikki oli kuin suoraan suomalaisesta landeleffasta. Tanne Kemiin me saavuttiin jo joskus viiden aikaan kun tuli aamulla lahdettya sen verran aikaseen. Taal myo ollaan Kumuluksessa, ja ollaan kylla sellasessa huoneessa mika tuo elavasti mieleen muistikuvat mun omasta kampasta ennen ilmastointilaitetta. Kuuma on ku saunassa eika taa lampotila juurikaan tasta laske vaikka laitoin ikkunan levalleen ja tollasen tuulettimen tohon ikkunalle.
Vetta nayttaa nyt vahan satelevan, toivottavasti ei sada huomenna. Ei muuten mitaan mutta eturenkaat alkaa olee suht koht ajetun nakoiset eika valttamatta kiinnostaisi ajella niiden kanssa satoja kilometreja vesiliirto-olosuhteissa.
Huomisellekin on apaut seitteman sataa tiedossa, jyvaskyla ja heinola lienee ainoat maininnan arvoiset etapit. En varmaan silta reissulta enaa mitaan kirjottele. Samaten kuvien lahetysyritykset oon jattany ku ei ne nyt toimi ni ei sitte. Ja ku niita on keraantynyki jo varmaa 100, ni ihan turha siita on alkaa mitaan lahettelemaan :-D
Nyt kayn harrastamaan atk.
1987 kilsaa takana
Nuurtkappi tuli nahtya ja paastiin takaisin majotusmestoillekin.
Matkaa oli aika tasan 200 kilsaa, mutta tie oli kylla sita luokkaa etta kolmisen tuntia kesti autoilla suuntaansa. Mutkaa ja makea oli, kakkostakin sai kayttaa useamman kilometrin matkalla seka nousuissa etta laskuissa. Nelja tunnelia tolla matkalla taisi olla. Ensimmainen veti kylla naaman vakavaksi kun siella oli kosteaa ja vitun pimeeta - luultiin jo hetkellisesti ettei meilla ole enaa valoja ollenkaan - ja se baana oli ihan hiton kapeakin. Seuraavat tunnelit oli jo huomattavasti asiallisempia. Mutta on se vaan hurja tunne ajaa ensin 3 kilometria 9% alamakea ja sen peraan vetaa kakkosella 10% makea ylos ennenkun taas alkaa paiva paistaa.
Joku 15 kilsaa ennen Nuurdkappia alkoi ihan mieleton sumu, ja sita riitti koko loppumatkalle ja paluumatkalle. Nakyvyys oli paasiassa luokkaa 30-40 metria. Top of the worldin maisemien ihailu onnistui palttirallaa yhta hyvin kuin ajaminenkin.
Turistejakin siella oli jonkunverran, mutta aivan saletisti vain murto-osa parhaan sesonkiajan maarista. Kaikenmaalaisia autojakin on nakynyt, selvasti eniten Saksalaisia. Italialaisiakin jonkun verran. Ja sitte oli sellain apaut 7 suomalaisen pratkan osasto, ohittikin meijat muutaman kerran.
Pensaa meni selvasti vahiten tahan asti, vaikka piti noita pienia vaihteitakin kayttaa aika paljon. Taitaa kulutus olla vahan toista luokkaa 60-80 nopeuksissa kuin tuolla satasen nurkilla. Autossa tuntuu sahko edelleen riittavan, ei mitaan ongelmia sen suhteen. Mika lie tilapainen hengenahdistus ollut silloin Kemijarvella kun ei noita kaynnistysapuvehkeita ole sen jalkeen tarvittu. E/V laakeri sorvaa samaan tapaan kuin viimiset 700 kilsaa. Eturenkaista on havinnyt jo ihan huomattavasti pintaa, sisareunasta naemma vahan enemman.
Keskella tieta palloilevat porot vaihtui keskella tieta palloileviksi lampaiksi. Ne nojailee tuol ihan missa vaan, yhden kaupan pihassakin makaili kolme irtolammasta. Herasikin kysymyksia ja keskustelua noiden lampaiden ja porojen omistussuhteista, mutta en jaksa speksaa sen enempaa moista.
Kaupassakin tossa asken kaytiin, oikein supermarketissa tuolla Lakselvissa. Kaljahan siella oli harskin hintaista mutta ei meista taalla nyt mikaan ole erityisesti vitunkallista niinkun alkujaan peloteltiin. Tiemaksu oli 186NOK (vajaa 50e) /suuntaansa (auto+2) tuolla ylempana ja sinne Nordkappiin maksoi 190 NOK /larvi. Noi nyt tietty oli jo jonkunlaiset maksut, mutta ei ne taija oikein sisaltya sanontaan 'norjas on kaikki vitunkallista' kun noi on kuitenkin tollasia viihdejuttuja. Paikalliset tuskin maksavat tiemaksuakaan 186NOK/suunta/joka kerta.
Nyt me taidetaan valmistella tassa vaha jotain purtavaa ja kaadettavaa, tupaa pitaisi vahan siistia ja sen sellaista. Huomenna lienee lahto taalta seitteman maissa paikallista aikaa, niin ollaan sitten Kemissa kait joskus 19 nurkilla.
HOMO BLOGGERI!!!!!!!11111
Naa ei nakojaan ilmestykaan tonne interveppiin oikein siina jarjestyksessa ku pitasi.
Vaikka laitan kasipelilla ajan oikein niin bloggeri siita viis veisaa ja postit tulee ihan missa jarjestyksessa sattuu :-/
Mutta sijainti taalla Norjassa on nyt 2 yota siis tama:
http://www.karapors.no/data/b/0/11/51/1_2701_0.gif
Teknisia vastoinkaymisia
Aamu valkeni Qsamossa harmaana mutta kuivana ja sopivalla 15 asteen lampotilalla.
Pelit lahti soimaa kuin palmun alta, vaikka eilen olikin niita sahkonpuutosongelmia.
Eka heitto oli sellanen 145 kilsaa jonka jalkeen paadyttiin Kemijarvelle. Tarkoitus oli vaan ottaa tankki tayteen ja jatkaa matkaa, mutta ei se ihan niinvaan kaynytkaan.
Akku alkoi olemaan sen verran tyhja etta tartti kylla jaksoi pyorittaa mutta sytytykselle ei enaa riittanyt virtaa. TYontamallakaan ei enaa lahtenyt, oli varman sen verran menny pensiinia pyttyihin etta vahan enempi vaati tarttausta.
Ostettiin SAmalta tepoiilta riistohintaiset (15e) kaynnistyskaapelit ja pummattiin sahkoa jonkun juntin korollasta. Se ei edes tienny mika napa on plussa :-/
Sitten ajettiin hurjalla peruskaasulla laheiseen Vianoriin saamaan hyvaa palvelua. Esitin asiani jotakuinkin niin etta tarvis saada lainaksi mittaria etta nahtaisi latausjannite ja sitteme ostettaisi akku sen tuloksen mukaan.
EI meil mitaa mittareita oo...
No mittari kuitenkin loytyi, ja latausjannitteeksi osottautui 12 volttia. Eli ei lahimainkaan niin paljoa mita se pitaisi olla. Onneksi jannite kuitenkin pysyi samassa vaikka laittoi valoja ja muita paalle.
Taman johdosta sitten ostettiin halvin akku (39.50e, meil ois tois 24e..) ja silla nyt sitten kaynnistellaan aina kun tarvis on. Ilman valoja ja muita sahkovehkeita me ollaan tassa nyt reissailtu, ja luultavasti parjaillaan niin kauan kun tuolta edes jotain sahkoa tulee. Kun eihan sita tarvitse tassa vehkeessa kuin sytytykseen niin aika vahalla luulisi tultavan toimeen.
Tata kirjoitettaessa tanaan on takana vajaa 300 kilsaa, yhteesa takana 1100 kilsaa. Viela pari kertaa saman verran edessa :-D
Asken kaytiin poljailemassa tuolla Sodankylassa kun meinattiin tsekkaa joku autokorjaamo ja tarkastaa tota latausjannitetta. No, 1 korjaamo loytyi, sen ovessa luki etta olen kertausharjoituksissa :-D
Sitten nahtiin joku postin jamppa joka neuvoi meille toisen korjaamon - ei kuitenkaan menty, hyvin taa pelaa. Koitin sille viela myyda tata autoa jos taa jaa johonkin, tarjosin ensin ilmaiseksi, sitten 20 euroa ja sitten 50e, mut ei sille silti kelvannut!
Siita kun sitten lahettiin ajelemaan niin Lauri rupesi asken pelaamaan kartan kans et mihin mya ollaa edes menossa, ku ei loyty kartalta ivaloa jota kohti oltiin jo menossa. Piti oikein tarkastaa inttervebista tamanpaivainen matkasuunnitelma :-D
Ja muutenkin talla tahdilla reissatessa menee vahan paikat sekaisin, tuolla Sodankylassakin piti jo tarkastaa takalasikirjanpidosta etta mista me oikeein oltiin tulossa :-D
Porojarrutuksia on taas tehty niin paljon enaa edes yllata. Muuten ne nayttaa olevan vahan toista maata kuin hirvet. Jos poro tai lauma on tien poskessa ni ne vaan on siella ja pallistelee, ei niista tarvii juurikaan valittaa. Askenkin 1 kaveli keskiviivaa pitkin ja rekka homisti apaut kuuttakymppia vieresta ohi :-D
Mutta taa alkaa olee nyt taas tassa. Saa naha miten tan paivaset paivitykset onnistuu, ei taalla landella oikein oo tota kee es em siknaalia, ja eipa naita vehkeitakaan nyt arvaa tassa autossa ruveta latailemaan kun tuo sahko on vahan niinkuin kortilla.
Tama paiva pulkassa suunnitelmien mukaan
No nii! Nyt mya ollaa taal stappurstaalen feeriesentteris.
Aika monta mestaa on takana, en ees muista. Tulikohan 1463 kilsaa tanne, en muista sitakaa vaikka just kirjotin tonne auton ikkunaa.
Inarista Norjaa asti, apaut sata kilsaa oli kyl tosi veikeeta tieta. Sellast ~asvaltoitua mettatiepatkaa missa 2 rekkaa joutuis olee aika tarkkana kohdatessa. Makia oli ja aika kivasti. Norjan puolelle kun paastiin niin maisemat muuttu taas melkoisesti. Aika komeeta makea ja vuorta on jokapaikassa.
Nyt ollaa taal meijan majotuksessa, apaut 180 kilsaa reisun virallisesta kohteesta, Nordkapista. Meil on tallain tosi symppis ~12 nelion koppi keittiovehkeil ja sankyil ja suihkuil ja vessal. Ja on tos sit tollain systeemi mist saa tilaa ruakasatseja ja ostaa jotai limuu ja sen sellasta. Naapurii tuli 10 min meijan jalkee joku Norjalainen paut 4kymppinen pariskunta, mahtoi ne pelata pahinta ku naki meijan auton tos pihas :-D
Sahkopuoli on riittan, ilman valoja ja sen sellasia ollaan ajeltu. Ja eesta poistttii parkkipolttimot ja toinen ajovalolamppu ku alko tulla jo sen verran hamarempaa jossain et oli kiva olla edes vaha jonkunlaist valaistusta paalla.
Mut taytyy kylla sanoa, etta tassa vaiheessa matkaa alkaa olee ehka himpun verran sellasta pienta epavarmuutta etta toi viela pari tonnia kestaa kasassa. Pyoran laakeri juristelee aika tiheesee tahtii nyt oikein sellasel sorvaamoaanel.
Mut on ehka vaha isompaakin ropleemaa. Jossain vaiheessa tuntu olevan kaikki tehot (??) hukassa, kohtalainen alamaki ja 80 vauhtii eika kiihtyn kolmosellakaa mihinkaa. Mut kyl se siita sitte taas lahti menee ja kulki taas ihan okei. Tyhjakaynti on noussu valilla 1300-1800, ja pakoaanet tyhjakaynnilla kuulostaa tosi omituiselta.
44r0 ja Laurihan speksas tot tyhjakayntipuputusta jo aikasemmin - ennen tata reissua - etta saattaa kuulostaa vaha venttiilivauriolta. No, auto on valmistettu 76 ja siihe ei varmaa oo viimevuosin tankattu mitaa muuta ku lyijytonta nii saattaahan se jonkunlaista venttiilivauriotakin aiheuttaa pitemman paalle.
Mut tultiin tossa yhteistuumin siihe tuloksee etta 75% tavotteesta on saavutettu ku paastaa tanne, 85% jos paastaa Nordkappii. Ja sinne ei oo tosiaa enaa kahta sataakaan. Kotimatka - onnistu sitte omin konstein tai ei - ei oo ku sitte sen 15% toho lisaa enaa, et aika hyvalla mallilla taa meijan matka jo on :-)
Pensaa on menny sellain puoltoist-kaks litraa satasella enemman, ja oli niita ylimaarasia varaosaostoksiaki, joten putjetti ei oo ainakaa liikaa plussan puolella.
Auto on kyl aiheuttanu edelleen suht runsaasti reaktioit. Laurin sanoja lainaten vois todeta et onneks ei lahetty millaa autol :-)
Oiskohan taa nyt taas talla eraa tassa, taidan laitella taas vahan kuvia online.
P.S. Fjortikset ollu aika vahissa :-/
Kuusamossa ollaan
Joo. Taalla ollaan. Kilsoja tais tulla jonkun verran enempi ku viamichelin ilmotti, mut ihan sama. Tasan 10 tuntia kesti Haminasta tanne. Autossakaa ei enaa tunnu niin selkeeta sahkon puutetta.
Hotelli on ihan keskustassa, sikali kun taalla paljo muita vaihtoehtoja edes on :-D
Ajeltiin jonkun verran pinppistakin tossa, kaytiin prismassa ja spugella.
En ollenkaan muistanu viimevuodelta etta taa bloggeri pelaa aika huonosti skandien kanssa, joten alla olevassa tekstissa on skandit kai sitte ihan miten sattuu. Mutta live with it. Nyt olis sellain 11-12 tuntia aikaa ennen heratysta.
Otetaas taas.
Naa ihmiset taalla puhuu ihan savolaisittain.
Huomen aamulla on kai ajettava Prismaan ja suoritettava ostoksia, tuskin tallasia keitaita enaa tulee lahipaivina. Sitten taytyy vaan toivoa etta autossa riittaa virta silleen etta ne ostokset pysyy kondiksessa noi automatkat. Mut kai se siita ku ajellaa ilman valoja jne
Eika nyt sitten muuta
<3
Kuusamo 123km
Koht peril. K�ytii �sken Suomussalmel Kotipitsas. Tarkotus oli kyl ettii joku l�skimesta, mut ei osuttu ku 1 kuppaselle Teboilille ni passattii se. Tai no kyl me tankattii 34.5 litraa 34 tankkiin ja tsekattiin �ljyt. �ljyy oli noin 3 senttii yli maksimin 8-o
Auto pelaa muutenki edellee tosi kivasti, ainoastaan s�hk�n riitt�vyys on v�h� sellanen kysymysmerkki, noi merkkivalot vilkkuu tosi komeesti ku laittaa virrat p��lle.
T�s v�lis otan v�h� neuvottelujuomaa.
Maisema on vaihtunu melko olemattomaksi, pelkk�� puuta ja hein�� tien vieret t�ys, joskus n�kyy joku l�t�kk� jossain. M�en on muuttun jo pikkuhiljaa sellasiks et tol vakiokaasuj�rjestelm�ll� (=se ainoa k�ytt�kelponen ratkasu) nopeudet vaihtelee 70-120. Vast 1 holtiton ohittaja on meij�t ohittan, ku kesti yhen hidastuksen j�lkee taas muutama hetki kelata vauhtia.
Omg. Lauri ohitti rekan, meni noin 450 meti�.
K�ytii Kajaanin varaosakaupas ostamas maailman viimiset mk1/2 takavakaajan v�litangot, l�mp�mittari ja pari rillitikkua.
660km on nyt takana.
Auto teksteineen (tai joku ainakin?) on auheuttanu omg-reaktioita, parista autosta on oikein vilkutettukin :-D
Otetaas taas.
En jaksa kirjottaa enemp��
Ai nii
Ai ni. Olihan meil 1 tekniseks 'kommellukseks' luokiteltava tapahtuma.
Jossain tuolla ennen Mikkeli� tultiin tiety�maaliikennevaloihin. No t��h�n tietyst sammu ku paino kytkint� pitk�n maantietaipaleen p��tteeksi, mut seh�n nyt ei oo tunnetusti mik��n ongelma.
Mut sit alko j��kaappi p�risee tuol takapenkil (tollain tupakansytk�rist toimiva). Ja (nyt, yli 300km kotkasta tuli muuten eka kerta et saatii rekka kii ja ollaa t�s jumis) huomasin et aina ku painaa jarrua ni se alkaa p�risee. Samaten ku vilkutti ni se p�risi aina sil hetkel ku vilkut palo. Tultii siit� sitte nokkelana muutaman testin j�lkee siihe tuloksee et on j�nnitteet v�h� alhaalla ja se sen takia lakkoilee.
Nyt ollaan sitte ajettu pelkil parkeil ilman puhallinta ja kivasti on toiminu. Ja kyl t�� tarttaaki ihan hyvin, et jossaa lienee vaa jonkun sortin h�vikki�. Tai sit t�� vaa lataa sen verran kitsaasti et tollain herkk�� elektroniikkaa sis�lt�v� 50 eken kaappi ei jaksa toimia :-)
Ja. Nyt tos vast luki Kuopio 30, ei oltukaa �sken viel ihan niin pitk�l.
Varkaudessa ollaan
Helo <3
Kotka, Hamina, Kouvola ja Mikkeli takana. 280km siit� ku aamulla l�hin Haminaa
Otettii Varkaudesta v�h� pensiini�. Kaajettiin apaut 10 litraa tot pensatiisselisotkua mit� sit oli viel j�lell�, ja jatkettii mittarista pensalla. Alle 10 satasel t�h� asti. Kulutus tod n�k v�h� laskeekin t�st� jahka saadaa toi nolla euronen tiiselipensam�mm� ajettua pois.
Auto pelaa tosi komeesti. V/E laakeri tai joku jursuttaa aina homonaan ku jarruttaa, mut seh�n oliki jo tiedossa etuk�teen. Ei olla oltu yht��n tientukkonakaan, l�hinn� ollaan saatu manata kanssa-autoilijoiden hidastelua :-D
100-105 todellista on tosi helppo matkavauhti ja menee 'pintakaasulla'. Mut sitte ku tulee v�h�ki yl�m�kee ni on kyl ihan turha sen enemp�� kaasua polkee ku vauhti putoo jokataupaukses ihan selv�sti vaikka polkis kuin :-D
Jokunen kuvaki on jo otettu jaa dcc, mut v�h� kankeesti pelaa toi puhelinklientin dcc :-/
Seuraavaks meil onki eess� Kuopio, taitaa olla kolmisenkymment� kilsaa tai jotain. Alunperin meinattii k�y� tsekkaamassa ruumankafee ja ehk� v�h� ruokalla, mut ku t�� matka nyt joutuuki n�in kivasti ni eikai t�s viel t�ll� tankilla tarvii huoltaa sen enemp�� ittees� ku autookaa :-D
En taija jaksaa nyt l�tist� enenp�� <3
Poroja
En�� ~30 Qsamoo
Jouduttii tekee keskivoimakas porojarrutus.
Ekat poliisitkin n�htii, niit oli jopa 2n kappalein.
El�teltii jo toiveit et ois tullu pys�ytt�� ku toinen k��nty 'meij�n per��', mut jonnei neki sit j�i.
Auto on tankattu, varakannu on puolillaan. Kassit on täynnä, rahat on loppu ja mieli virkeä <3
Ajoin äsken parikytä kilsaa, joku jurisee eessä tosi vittumaisesti mut sithän sen näkee. Laakeri'remonttihan' tuli jo tehtyä saman vian takia.
Blogi on alotettu (no shit!) ja irkissä ilmotellaan jos tulee lisäyksiä. PROPSIT Lapolle <3 <3
Puhelimesta kuvien lähettäminen (http://wonk.sytes.net/reissukuvat/) kusee ainakin tällä hetkellä, saapi nähhä.
Matkasuunnitelma ja sen sellaset löytyy ruudun oikeassa yläkulmassa olevasta osoitteesta.
9 tunnin päästä pitäisi olla meno mielessä, jotain varmasti taas unohtuu.
Jos tulee asiaa niin irkissä voi tärppää nikillä Krisse672