Kotka-Nordkapp-Kotka, 8-12.2005
Saturday, August 13, 2005
  The End
Eilena siis tultiin kotio. Samanlaista tykitysta se oli Kemista Kotkaan niikuin kaikki muutkin etapit, maisemat vaan oli aika tylsia, reissuvasymyskin painoi jo sen verran etta ihan hirveasti ei jaksettu juhlia enaa mitaan. Muutama kohokohta matkaan toki taas mahtui. Jossain Muoniossa tai missa katottiin etta oli kyltti Ruotsiin, ja siina meni silta joen yli. Ponkaistiin sitten joen toiselle puolelle ottamaan kuva Sverige kyltista, heitettiin U kaannos ja jatkettiin matkaa. Toinen kohokohta oli kun Lauri rohkeasti lahti pitkalla tasamaan suoralla ohittamaan Rattisitikkaa. No, kylla siinakin varmaan kilometri meni ennenkun siita ohi paastiin, mutta paastiin kuitenkin. Mutta ei siina viela kaikki. Riemu alkoi siita kun tuon ohituksen jalkeen alkoi loiva ylamaki eika me enaa paastykaan karkuun silta rattarilta :-)

Autosta on sen verran alakierrosvaanto kadonnut etta sammutin sen sitten tuossa viimemetreilla viela liikennevaloihin ja jouduin siina viisi-kymmenen minuuttia oottelemaan etta se jaahtyi ja paasin viimisen 10 kilsaa heittamaan. Rengashuoletkaan eivat painaneet viimisella valimatkalla vaikka ne vahan arveluttivatkin, samaten sadekelin ominaisuudet riittivat reissun ainoan sadepaivan tarpeisiin.

Jyvaskylassa vahan sekoiltiin kun kaannyttiin liian innokkaasti eraan opasteen mukaan ja sitten oltiinkin vahan missa sattuu.

Kirjailen viela jonkunlaisen yhteenvedon jahka kerkian. Vaikka eikai naa jorinat enaa ketaan kiinnostakaan taman jalkeen :-)
 
http://www.76s.net/external/kesareissu05/

ARCHIVES
August 2005 /


Powered by Blogger